Venymme uskomattomiin suorituksiin
CE Rentalin myyntipäällikkö Eetu Tysterille JCB oli täysin tuntematon merkki vielä kuusi vuotta sitten. Mies varttui kuljetusalan yrittäjäperheessä Lappeenrannassa ja yhdistelmärekan ohjaamo oli hänelle tuttu ympäristö. Eetu päätti kuitenkin jatkaa opintojaan ratin pyörittämisen sijaan ja valmistui tuotantotalouden insinööriksi hyvin arvosanoin. Näin mies olisi ollut valmis paketti perheyrityksen jatkajaksi, mutta sitten astui kohtalo peliin ja asettuminen tapahtui pääkaupunkiseudulle.
Kuorma-autojen maailmassa kasvaneelle Tysterille oli kertynyt vankka kokemus ja tietotaito koneiden ja laitteiden toiminnasta, mutta maanrakennuskoneista mies ei puheidensa mukaan tiennyt mitään. – Valmistuttuani keväällä 2013 lähdin etsimään töitä, ja Matekolta aukesi minulle varaosamyyjän pesti, Tyster kertoo. – JCB oli minulle täysin tuntematon merkki ja ensimmäinen reaktioni varaosamyynnissä oli valmistajan uskomaton toiminta. Olin kuljetusalalla kuunnellut sivusta, kun isäni ”noitui” ajoittain hitaita varaosatoimituksia. – Meillä Matekossa löytyi lähes kaikki osat hyllystä ja tehdastoimitukset tulivat aina seuraavaksi päiväksi, hän ihmettelee.
Toimenkuva muuttuu
Tyster oli ihmeissään JCB:n toiminnasta ja suorastaan ahmi tietoa yrityksestä, sen historiasta ja visioista. – Tulin vakuuttuneeksi, että nyt olen tekemisissä hienoilla arvoilla toimivan konevalmistajan kanssa, mies muistaa. Kiinnostuin JCB:n markkinaosuuksista ja mielikuvista muualla Euroopassa ja huomasin, että merkki mielletään joka paikassa Premium-tason tuotteeksi. Sitä pidetään teknisenä edelläkävijänä ja sen komponentit ovat parhaita mahdollisia. Saman vuoden syksyllä Tyster siirtyi varaosatiskiltä konemyyjäksi. Konemyynnissä miehellä vierähti reilu vuosi, jonka jälkeen varaosapuolella tarvittiin apuja kasvaneen myynnin hallitsemiseksi päällikköä. Tyster vastaanotti uuden tehtävän ja samalla hän ryhtyi vastaamaan kollegansa kanssa Mateko Espoon korjaamon toiminnasta.
Vuoden 2015 alkupuolella mies kutsuttiin tuotepäälliköksi työlaitteiden puolelle. Iskuvasarat, erilaiset kourat, maantiivistäjät ja lopulta 2017 Matekon ”compact-line” tuotesarjan myynnin hallinta ja edistäminen siirtyivät Tysterin vastuulle. – Meillä on tälläkin saralla hyvä, laadukas valikoima tuotteita ja olemme saaneet nostettua niiden myyntivolyymin ansaitsemalleen tasolle, mies toteaa. 2018 helmikuussa Tyster siirtyi CE Rentalin palvelukseen, vastuunaan vuokraamon myynti, laitehankinnat sekä yleinen koordinointi.
Laaja konekanta vuokrattavana
CE Rental vuokraa JCB koneita, eli tuoteperhe on hyvin kattava maanrakentajan tarpeisiin. – Pidämme konekantamme tuoreena, alle kolmen vuoden ikäisenä, Tyster sanoo. Olemme luotettava kumppani myös vuokraajalle ja tarjoamme heille samat edut kuin koneiden ostajalle, eli huollot ja varaosatoimitukset maanlaajuisen verkostomme toimesta. – JCB on vahvasti mukana vuokraustoiminnassakin, sillä he myöntävät huoltosopimusasiakkaillemme lisätakuun koneisiin, mikäli koneet lunastetaan omaksi, Tyster kehuu. – Meidän vuokrattava konekantamme ajettavissa koneissa on tällä hetkellä noin 200 yksikköä, joista karkeasti 60% on pyöräkuormaimia, 30% kaivukoneita ja loput 10% muita koneita, mies luettelee. Meiltä löytyy myös ratkaisut kaluston rahoitukseen pitkäaikaisen vuokrauksen muodossa.
– Kaikki vuokrattavat koneet varustellaan asiakkaan tarpeiden mukaan ja jos juuri oikeanlaista kombinaatiota ei löydy, käännämme kaikki kivet ja kannot, että löytyy, Tyster lupaa.
JCB koneiden vuokraaminen on itseasiassa melko kivutonta, mies heittää. – Merkki on haluttu toimintavarmuutensa ja suorituskykynsä ansiosta. – Kun kone vuokrataan, on sille olemassa tarve. Kun tarve on olemassa, työn tulee sujua ilman ongelmia ja katkoksia. – Näiden syiden takia uskoisin JCB:n maineen kasvaneen vuokraajien piirissä. – Pyöräkuormaajissa kiinteistöhuoltoa harjoittavat yritykset ovat suurin alakohtainen vuokraajamme. – Siellä varmasti suurin syy on koneidemme runko-ohjaus. – Eihän nelipyöräohjattuja muualla Euroopassa juurikaan näy, ovat ne niin kömpelöitä runko-ohjattuun verrattuna, mies tietää.
Aina asiakas edellä
CE Rental on toiminut jo yli 20 vuotta, joten talosta kyllä löytyy kokemusta vuokraamisesta. – Emme koskaan vuokraa vain konetta ja työlaitekasaa. Suunnittelemme yhdessä asiakkaan kanssa hänelle edullisimman kokonaisuuden, joka edesauttaa hänen menestymistään. Vuokraamme asiakkaalle ratkaisun, joka on hänelle tehokkain, tuottavin ja edullisin, Tyster lupaa.
– Vaikka olemme maanlaajuinen organisaatio, olemme silti kevyt ja ketterä. Meidät saa kiinni ympäri vuorokauden ja apu on aina lähellä. Kun vuokrasopimus CE Rentalin kanssa on tehty, voi asiakas keskittyä omiin toimiinsa. – Me huolehdimme siitä, että kalusto ei ole se heikoin lenkki. Venymme todella uskomattomiin suorituksiin, Eetu Tyster vakuuttaa.